sunnuntai 26. elokuuta 2018

Suunnitelma

Huomenna se alkaa. Neljän viikon työrupeama neljän sisustuspuolen opiskelijanaisen voimin. Porukkaan kuuluvat Miia Palomäki, Meiju Haapasalmi, Heidi Pekkanen sekä Hanna-Kaisa Laurila.
Maalauskohteenamme on kuntokeskus Maxium joka sijaitsee teollisuusalueella. Salin tiloissa on ennen ollut kuorma-autoihin liittyvää toimintaa, sekä mm. Volvon myyntiä ja huoltoa. Tila henkii senaikaista fiilistä korkeudellaan, betonilattioillaan ja tiiliseinillään.
Pinta-alaa on paljon! Jo salin korkeus on miltei seitsemän metriä. Voin sanoa, että tulee olemaan mielenkiintoista maalata ensimmäistä kertaa noin korkealla.

Jotta lukijamme saisivat hieman käsitystä millainen tila oikeasti on ja mitä sinne tullaan tekemään, esitämme ensimmäiseksi suunnitelman, jonka myötä lähdemme tätä toteuttamaan. Värisuunnitelman on alunperin tehnyt Meiju Haapasalmi Tikkurilan värisävyin ja myöhemmässä vaiheessa, hieman ennen toteutusta ja budjettia sekä maalin kiiltoasteita miettiessämme muunsimme sitä porukalla hieman. Maali jota tulemme käyttämään on Teknoksen puolihimmeä sävytettyinä alla mainittuihin sävyihin. Valkoinen maali on Teknoksen sävyttämätöntä valkoista.
Suunnitelma on tehty Winner-ohjelmalla.

Kuvien alla kertomusta alkuperäisestä suunnitelmasta ja mikä muuttuu.
HUOM!! Tietokone vääristää sävyjä.



Näkymä ulko-ovelta. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli luotu myös pyörillä liikuteltava tilanjakaja sekä valittu uudet kalusteet. Ihan riippuu nyt salin omistajasta haluaako hän tämän pienen osion toteuttaa. :)


Asiakaspalvelupisteen ovelta. Suunnitelmassa oli, että juoma-automaatti olisi siirtynyt ovesta heti oikealle. Perimmäinen seinä pysyy alkuperäisessä värissään uuden valkoisen sijaan.

Kaikki punainen sävy oli alunperin Tikkurilan sävyssä M316 Tomaatti, joka vaihdettiin tummempaan sävyyn; M323.

Tomaatti


M323



Vasemmalla oleva tiiliseinä tulee olemaan kokonaan musta ja logon koko siirtyy keskemmälle ja pienenee hieman.




Parvelle vievien portaiden suunnasta kuvattuna. Alunperin iso ikkunaseinä olisi maalattu Tikkurilan Höyhen sävyllä, mutta se saa nyt jäädä alkuperäiseen kuosiinsa.


Iso seinä olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan maalattu Tikkurilan 1923-sävyllä ja pylväät Tikkurilan 1925-sävyllä. Suunnitelmassa oli myös ehdotus, jos seinälle teettäisi suuria tauluja.
Nyt seinä maalataan valkoisella ja pylväät Tikkurilan sävyllä 1944.

1923












1925












1944



Ikkunallinen tiiliseinä punaisen seinän vieressä olisi alunperin maalattu Tikkurilan sävyllä 1925. Nyt jo valmiiksi valkoinen seinä freesataan uudella valkoisella.


Parven kaide oli alunperin Tikkurilan sävyllä 1925, mutta nyt se maalataan sävyllä 1944.
Parven alaosa maalataan valkoiseksi punaisen sijaan.

1925












1944



Portaiden vasemmalla puolella oleva tiiliseinä maalataan mustaksi harmaan sävyn 1923:n sijaan.
Parven pylväs ja pieni soppi jossa ovet naisten pukuhuoneeseen sekä henkilökunnan tilaan maalataan valkoisella.

Tässä kuvia miltä salilla näyttää nyt!



Tuolla sitten huojutaan! :)


Kuvassa näkyvän ison seinän kahden ns. paneelin väliin logo sitten tulee.





Parvelta.




Myös salin valaistus uudistuu jossain vaiheessa.




Tämmöistä! Odotamme keikkaa mielenkiinnolla ja päivitämme blogia mahdollisimman usein.
Toivomme, että te lukijat pysytte mukanamme ja esitätte kommentteja työn edetessä. :)

Kiitos!

-SIT17 flikat kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VALMIS!

Ja nyt se on VALMIS! Ollut valmis jo sen parisen viikkoa, mutta vasta nyt tuli aikaiseksi kirjoittaa. Alla ennen ja jälkeen kuvia. Ennen.....